Tietoa meistä

Autamme yrityksiä ja innovoijia kaikkialla Euroopassa rekisteröimään ja suojaamaan kaikkein arvokkaimman omaisuutensa– ideansa.

Ideas Powered for business -verkkosivusto syntyi tarpeesta auttaa eurooppalaisia pk-yrityksiä saamaan keskitettyä, selkeää, luotettavaa ja tärkeää tietoa liiketoimintansa tueksi sekä tarpeesta korostaa teollis- ja tekijänoikeuksien merkittävyyttä kilpailuedun saamisessa.

Sivuston on perustanut ja sitä ylläpitää Alicantessa Espanjassa toimiva Euroopan unionin teollisoikeuksien virasto (EUIPO). Vuodesta 1994 virasto on hallinnoinut EU-tavaramerkkien ja yhteisömallien rekisteröintijärjestelmiä. Viimeisten 25 vuoden aikana virasto on kehittynyt EU:n talouskasvua vauhdittavaksi tekijäksi, joka edistää teollis- ja tekijänoikeuksien suojaamista.

 

Haasteet

challenges

  • Lisäämme aktiivisesti tietoa teollisoikeuksien arvosta pitäen mielessä käyttäjien tarpeet ja yksilölliset tilanteet. Tavoitteenamme on luoda mielenkiintoista sisältöä, yksinkertaisia opetusvälineitä ja tukiverkostoja työkaluiksi niille, joilla on aikaan, resursseihin ja laadukkaaseen tiedonsaantiin liittyviä haasteita. Uskomme, että aloitteistamme voi olla hyötyä yrityksille erityisesti niiden alkutaipaleella.
  • EUIPO on sitoutunut auttamaan yksityisyrittäjiä, startup-yrityksiä sekä pieniä ja keskisuuria yrityksiä (pk-yrityksiä) selviämään haasteista, joita he kohtaavat yrityksen elinkaaren eri vaiheissa.  EU:n pk-yritysten tukemiseksi ratkomme näitä haasteita määrätietoisesti kunnianhimoisella ohjelmalla.

 

Ideas Powered for business

ideas

  • Osana EUIPOn pk-yritysohjelmaa sekä tehtäväämme lisätä liiketoimintamahdollisuuksia EU:ssa ja sen ulkopuolella olemme luoneet pk-yrityksiä varten Ideas Powered for Business -verkkosivuston, jonka tavoitteena on olla verkko-opas startup-yrittäjille ja elinkeinonharjoittajille, jotka kehittävät liiketoimintaansa.
  • Pk-yrityssivusto on suuri askel eteenpäin: olemme suunnitelleet uusia hyödyllisiä toimintoja, kuten visualisointikartan, asiointibotin, hakutyökalun, koulutusmateriaaleja, sekä oppaita innovaation arvioimisen tueksi.

 

 

Tukiverkko pk-yrityksille

building

  • Tavoitteenamme on tulla EU:n pk-yritysten yhteyspisteeksi. Annamme niille tukiverkoston ja laajennamme samanaikaisesti yhteistyötä EU:n komission kanssa. Näin hyödynnämme jo aikaansaatua synergiaa ja yksinkertaistamme pk-yrityksille EU:n tasolla tarjottavia aloitteita.
  • EUIPO hyötyy myös antoisasta kumppanuudesta kansallisten teollisoikeusvirastojen (EU:n teollis- ja teollisoikeusvirastot) ja käyttäjäyhdistysten kanssa Euroopan teollis- ja tekijänoikeuksien verkostossa. Tarkoituksenamme on lisätä pk-yrityksiin liittyvien aloitteiden vaikuttavuutta jäsenvaltioiden tasolla. Olemme tyytyväisiä voidessamme luoda kumppanuussuhteita ja tehdä yhteistyötä muiden sellaisten tahojen kanssa, jotka haluavat tukea pk-yrityksiä Euroopassa.